Etusivu | Esiintyjiä | Orkesterit | Musiikkikirjasto | Tilat | Ammattiopiskelijat | Opiskelemaan | Tuki ry. | Pori Jazz Kids | Opettajayhdistys | Kulttuurilinkejä
Olet tässä: Musiikki harrastuksena

Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä

Palmgren-konservatorion musiikkiopisto-opinnot on tarkoitettu pääsääntöisesti kouluikäisille. Lisäksi konservatoriossa toimii aikuisosasto ja avoimen opetusohjelman osasto.

Opetuksella tuetaan tavoitteellista musiikin harrastusta ja oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Opetusta annetaan sekä yksilöllisesti että ryhmässä. Opetusta järjestettäessä otetaan huomioon ne erityistarpeet, joita ammatilliseen koulutukseen tähtäävillä tai sille tasolle jo yltäneillä oppilailla on. Oppilaat saavat yksilöllisen opetusohjelman.
 
Musiikkiopiston opinnot koostuvat yksilöllisistä instrumenttiopinnoista, yhtye- ja orkesterimusiikista sekä musiikin luku- ja kirjoitustaitoa kehittävistä teoria-, säveltapailu- ja historia-aineista.

Taiteen perusopetuksen järjestelmä on valtakunnallinen. Musiikin laaja oppimäärä on tärkeä osa Suomessa käytössä olevaa musiikkikasvatusjärjestelmää.




Palmgren-konservatorio | Rautatienpuistokatu 7 | 28130 PORI | puh. (02) 621 5411 | palmgrenpori.fi
Sivuston toteutus: Hypermedia Oy 2009